Säännöt
PAJATSO MM 2009

1 PAJATSON MM-KILPAILUT PÄHKINÄNKUORESSA

Pajatson MM-kilpailujen tavoitteena on löytää Pajatson maailmanmestari, jonka taito riittää ja pelisormi kestää paineet loppuun asti. Osallistumisoikeus MM-kisoihin on kaikilla 18 vuotta täyttäneillä, paitsi RAY:n työntekijöillä.

Pelipaikat, kilpailun aikataulu sekä muu kisainformaatio ovat nähtävissä Pajatson MM-kisojen virallisella internet-sivustolla osoitteessa www.pajatso.fi. Osoitteessa voi myös ilmoittautua kilpailuun. Voit myös vain tulla paikan päälle.

MM-kilpailu käydään kolmessa vaiheessa ja eri vaiheiden parhaat palkitaan niin, että palkintojen arvo kasvaa kilpailun edetessä. Aluksi käydään maanlaajuisesti alkukarsinnat, joista kustakin voittaja, toiseksi tullut ja kolmas jatkavat aluemestaruuskisoihin. Alkukarsinnat pidetään aluekohtaisesti noin kaksi viikkoa ennen aluemestaruuskisaa. Alkukarsinta-paikkoina toimivat n. 100 eri pelipaikkaa ympäri Suomea. Kymmenellä eri paikkakunnalla järjestettävien aluemestaruuskisoihin voi päästä osallistumaan myös Villi kortti -arvonnan kautta.

Kilpailu pitää sisällään kaksi eri sarjaa – kansallisen ja kansainvälisen. Suomessa asuvat ulkomaalaiset voivat osallistua kansainväliseen sarjaan asuinalueensa alkukarsinnoissa tai erillisessä, Grand Casino Helsingissä järjestettävässä, kansainvälisen sarjan karsinnassa. Kaksoiskansalaisuuden omaava voi osallistua valintansa mukaan joko kansainväliseen tai kansalliseen sarjaan. Myös Suomen ulkopuolella asuvien ulkomaalaisten on mahdollista ottaa osaa kilpailuun osallistumalla Grand Casinolla järjestettävään kansainvälisen sarjan karsintaan. Kansainvälisestä sarjasta pääsee suoraan MM-finaaliin kaksi kilpailijaa, mikäli heidän tulostasonsa vastaa aluemestaruuskisojen tuloksia.

Pajatson MM-finaaliin osallistuu kymmenen aluemestarin sekä kahden kansainvälisen haastajan lisäksi myös puolustava maailmanmestari. Finaali käydään pudotuskilpailuna useassa vaiheessa.

Pelaajien saama julkisuus kasvaa kisan edetessä ja on varsinkin finalisteilla suuri.
Tämä tietenkin edellyttää kilpailijoilta taidon lisäksi myös valmiutta astua julkisuuteen.

Kilpailun virallisina harjoituspaikkoina toimivat kaikki Pajatso-pelikoneiden sijoituspaikat, jotka myös löytyvät osoitteesta www.pajatso.fi. Edelleen sivustolta löytyy Pajatson esittelypeli, jonka avulla voi tutustua Pajatson peli-ideaan.

2 KILPAILULAJIT

2.1 Voittopeli
– Pelaajalla on käytettävissään 16 lyöntiä ja 90 sekuntia aikaa suoritukseensa.

– Tavoitteena on kerätä mahdollisimman suuri pistemäärä osumalla portteihin.

– Pelaaja saa jokaisesta osumasta portin osoittaman pistemäärän. Osuma keskiporttiin kasvattaa keskiportista saatavaa pistemäärää 200 pisteestä 400 pisteeseen seuraavaan porttiosumaan asti. Pelin maksimipistemäärä on 4800 pistettä.

– Suoritukseen varatun ajan jälkeen saadut osumat eivät kasvata pistemäärää.

– Peli voidaan uusia, jos se keskeytyy pelaajasta riippumattomasta syystä.

2.2 Porttipeli

– Pelaajalla on käytettävissään 32 lyöntiä ja 120 sekuntia aikaa suoritukseensa.

– Tavoitteena on osua kaikkiin eri portteihin.

– Jokainen osuma porttiin on 100 pisteen arvoinen. Jos pelaaja osuu kaikkiin portteihin, peli päättyy ja jokaisesta lyömättömästä poletista pelaaja saa 100 lisäpistettä. Pelin maksimipistemäärä on 3200 pistettä.

– Suoritukseen varatun ajan jälkeen saadut osumat eivät kasvata pistemäärää.

– Peli voidaan uusia, jos se keskeytyy pelaajasta riippumattomasta syystä.


Katso viralliset kisasäännöt

 

Tietosuojaseloste