Pajatson historia


Ensimmäiset Pajatsot rantautuivat Suomeen Saksasta 1920-luvulla, ja kotimaisten Pajatsojen valmistus alkoi 1930-luvun alussa Automaatti Teollisuus Oy:n toimesta. Kun RAY aloitti toimintansa vuonna 1938, se lunasti kaikkien muiden omistajien pajatsot ja aloitti oman tuotantonsa. Tästä lähtien Pajatso on tehnyt töitä yksinomaan kansanterveyden hyväksi.


Pelin malli pysyi samanlaisena parikymmentä vuotta, vain pelipanos vaihteli. Vuonna 1958 otettiin käyttöön 20 markan Pajatso. Viisi vuotta myöhemmin rahauudistus siirsi pilkkua vasemmalle, mutta tähtäinsormet pysyivät tiukasti voittoporttien kohdalla.
 
1960-luvun jälkipuoliskolla syntyi pelien legenda, monien mielestä peliominaisuuksiltaan ylivoimainen ”se ainoa oikea pajatso”. Maineikkaan 50 pennin Pajatson edistyksellinen teknologia riitti jopa vaihtamaan markan kahdeksi 50-penniseksi. Päävoitto oli aluksi 2,50 markkaa, mutta sitä korotettiin useaan otteeseen, kunnes 1975 lähtien se oli päätähuimaavat kuusi markkaa. Lopulta kolikkouudistus vei koneet 1993, mutta legenda elää ikkunapöytien keskusteluissa.
 
Leveälahkeisten housujen ja liuhulettien ajan uutuuksia olivat markan Pajatso (1976) ja Minipajatso (1978). Kahdeksankymmenluvulla olkatoppaukset heiluivat uuden elektronisen pajatson äärellä. Tämä tekniikan ihme arpoi päävoiton suuruuden pelaajan osuttua keskiporttiin, ja kolikkoporttejakin oli kahdessa tasossa.
 
90-luvun henkeä henki coolien zetojen voimin Hedelmäjazzo, joka yhdisti pajatson ja hedelmäpelin. Peliä pelattiin muutoin normaalisti, mutta tavallisen voiton lisäksi saattoi saada kolikkoporttien alla olleen hedelmäpelin arpoman lisävoiton.
 
Nykyinen uusvanha malli lanseerattiin vuonna 1995. Ulkonäöltään RAY:n ensimmäistä 1938-mallia muistuttava masiina piti luonnollisesti sisällään viimeisintä teknologiaa.
 
2000-luku on tähän asti tarjoillut Pajatson ystäville Komeettajasson, jossa perinteistä mallia täydentää avaruusteeman mukainen onnenpeli. Todellinen suuruudistus on kuitenkin vuorossa 2009, kun uusi, asiantuntevissa jassopiireissä ennakkokohua herättänyt Pajatso esitellään.
 

Pajatson maailmanmestaruuksista on kisattu vuodesta 2003 lähtien. Vuoden 2009 mestari ratkotaan – taidon, tyylin, tuurin ja hyvän hermon lisäksi – uudella mallin 2009 Pajatsolla.
 
Lähteet:
Santtu Luoto, Mika Wickström, Kansanterveydelle! Pajatson historia Suomessa, WSOY 2008.
Jukka Kortelainen, Pajatso ja kansanterveys – Raha-automaattiyhdistys 1938–1988, WSOY 1988.