
Uutiset
Pajatso MM09 -alkukarsinnat ovat käynnissä
04.10.09
Alkukarsinnoista kisat jatkuvat lähiviikkoina alue-mestaruuskisoilla, joista ensimmäiset pidetään Rovaniemellä 17.10. ja Oulussa 18.10. Aluemestaruuskisojen voittajat kilpailevat Pajatson MM -tittelistä 28. marraskuuta pidettävässä finaalissa Helsingissä. Tittelin tavoittelijoita on haastamassa myös vuoden 2007 voittaja Jukka-Pekka Kumpulainen. Kisojen voittaja saa palkinnokseen arvokkaan kiertopokaalin lisäksi 5 000 euron matkalahjakortin.
Pajatson herruudesta kisataan nyt neljännen kerran. RAY järjestää Pajatson MM -kisat joka toinen vuosi; ensimmäiset lajin maailmanmestaruuskisat pidettiin vuonna 2003. Edellisiin kisoihin vuonna 2007 osallistui yhteensä yli 8 000 karsijaa ympäri Suomen, ja finaalilähetystä seurasi televisiosta parhaimmillaan lähes puoli miljoonaa katsojaa.
Pajatsoa pelaa noin 1,3 miljoonaa suomalaista
RAY:n tutkimuksissa Pajatso sijoittuu jatkuvasti ensimmäisille sijoille pelaajien suosiossa. Pajatso onkin yksi suosituimmista ja vanhimmista RAY:n peleistä, ja sitä pelataan ikään ja sukupuoleen katsomatta. Ensimmäiset Pajatsot saapuivat Suomeen 20-luvun puolivälissä Saksasta ja pelin peruselementit eivät niistä ajoista ole paljoa muuttuneet. Pajatso tarjoaa tänään pieniä jännityksen hetkiä noin 600 pelipaikassa huoltamoilla, kahviloissa, ravintoloissa ja kaupoissa ympäri Suomen.
Aluemestaruuskisojen aikataulu:
la 17.10. kello 14-16 Rovaniemi, Finnkino Maxim
su 18.10. kello 14-16 Oulu, Finnkino Plaza
la 24.10. kello 14-16 Vaasa, Elokuvateatteri Gloria
su 25.10. kello 14-16 Tampere, Finnkino Plevna
la 7.11. kello 14-16 Jyväskylä, Finnkino Fantasia
su 8.11. kello 14-16 Kuopio, Finnkino Star
la 14.11. kello 14-16 Savonlinna, Elokuvateatteri Killa
su 15.11. kello 14-16 Lahti, Finnkino Kuvapalatsi
la 21.11. kello 14-16 Turku, Finnkino Kinopalatsi
su 22.11. kello 14-16 Helsinki, Finnkino Tennispalatsi
Kisoja juontaa aluemestaruuskisoissa ja finaalissa Jaana Pelkonen sekä J-P Jalo. Katsojia viihdyttää kisojen ohella Lenni-Kalle Taipale, Jore Marjaranta ja Veeti.
