
Uutiset
Helenasta Rovaniemen Pajatso-kuningatar
17.10.09
Rovaniemen Pajatso MM09 -aluemestaruudesta kisattiin lauantaina 17.10. Finaalipaikan lunasti itselleen yleisön suursuosikki Helena Marttinen huikealla 1 420 pisteen tuloksellaan.
- On poikani ansioita, että lähdin alkukarsintoihin. Kun tie aluemestaruuskisaan aukesi, hän yritti rauhoitella intoani ja muistutti minua ettei voitto ole varmaa. Otinkin aluksi rennosti, mutta sitä mukaa, kun selvisin jatkoon, voitontahtoni kasvoi. Ilman upeaa kannustusta en varmasti olisi selvinnyt näin hienosti finaaliin, Helena totesi tiukan kisan jälkeen.
- Pari viimeistä vuotta ovat elämässäni olleet matalalentoa, mikä nyt tuntuu kääntyneen parempaan suuntaan voittoni ansiosta.
- Mestaruuskisassa vahvuuteni tulee olemaan Porttipeli, jossa pärjäsin näissäkin kisoissa. Lähden innoissani finaaliin ja aion myös tosissani harjoitella sitä varten. Ja mukaan lähtee tietysti myös kannustusjoukkoni.
Aluemestaruuskisaan osallistui kaikkiaan 17 kilpailijaa neljästä alkukarsintapaikasta ympäri Rovaniemen aluetta. Kaikkiaan Pohjois-Suomen alkukarsinnoissa pajatsotaitojaan testasi 614 pelaajaa. Jokaisesta karsintapaikasta pääsi kolme parasta osallistumaan aluemestaruuskisaan. Sen lisäksi kisaan osallistui edellinen mestari Jaakko Kolmonen sekä neljä pelaajaa ”Villillä kortilla”.
Rovaniemen aluemestaruuskisan tulokset:
- Helena Marttinen (voittopeli 420 / porttipeli 1 000: yhteensä 1 420)
Pajatson MM-finaali kisataan 28.11. Helsingissä ja se esitetään suorana lähetyksenä MTV3-kanavalla. Finaalissa kilpailevat kymmenen aluemestaria, vuoden 2007 MM-titteliä puolustava Jukka-Pekka Kumpulainen Helsingistä sekä kansainvälisen sarjan voittaja. MM-finaalin voittaja saa palkinnokseen 5 000 euron matkalahjakortin sekä Pajatson MM -kiertopokaalin.
Lisätietoja:
- tiedottaja Pirjo Ilves, 040 7400 941
- projektipäällikkö Laura Järveläinen, 0400 256 317
