Media

Image5

Tervetuloa Pajatso MM09 –mediasivuille. 

Pajatson MM-tittelistä taistellaan jo neljättä kertaa. Pajatson MM09 -kilpailujen tavoitteena on löytää Pajatson maailmanmestari, jonka taito riittää ja pelisormi kestää paineet loppuun asti. Osallistumisoikeus MM-kisoihin on kaikilla 18 vuotta täyttäneillä. Kisojen sanoma onkin, että kuka tahansa voi olla maailmanmestari.

- Pelin säännöt ovat yksinkertaiset ja säkälläkin saattaa pärjätä melko pitkälle, joten osallistumiskynnys on matala. Kisojen edetessä ja paineen kasvaessa taidon merkitys korostuu. Ennen kuin mestaruus on selvillä, luvassa onkin kymmenittäin tiukkoja kamppailuja ja dramaattisia tilanteita, mutta myös tuhti annos viihdettä ja jännitystä, persoonallisia pelityylejä sekä reilua meininkiä, toteaa RAY:n markkinointijohtaja Martti Kivenheimo.

RAY on järjestänyt Pajatson MM-kisat joka toinen vuosi. Ensimmäiset lajin maailmanmestaruuskisat pidettiin vuonna 2003. Vuosien 2005 sekä 2007 alkukarsintoihin osallistui yli 8 000 pelaajaa. Tänä vuonna odotetaan vähintään yhtä paljon kilpailijoita. Tällä kertaa kisakumppaneista otetaan mittaa uudella Pajatsolla, joka virallisesti lanseerataan kisojen yhteydessä.

Kaikissa Pajatsoon tai kisoihin liittyvissä kysymyksissä RAY:n viestintä auttaa Sinua mielellään. Yhteystiedot löydät vasemmasta palkista.